Rusketusta etsimässä

Kesän ensimmäinen iso kesälomareissu oli oikeastaan jo vähän ennen kuin kesälomat alkoi. Tiina-ohjaajamme lähti kahden asukkaan kanssa käymään Bulgariassa etsimässä rusketusta ja uusia kokemuksia.

Lomamatka Bulgariaan, Varnan Kultahietikolle, alkoi yön pikkutunneilla. Menomatkalla kehotettiin matkalaisia nukkumaan autossa, koska seuraava päivä tulisi muutoin olemaan pitkä ja uuvuttava. Jännityksen vuoksi nukkuminen oli kuitenkin melko katkonaista. Jännitystä saatiin lisäksi lentomatkasta ja kohteeseen tutustumisesta perillä. Kaukana kotoa, pienellä porukalla, vieraan kielen ja kulttuurin keskellä riitti ihmeteltävää ja tutkittavaa.

Aikaa vietimme ostoksia tehden, ulkoillen meren rannalla, uiden hotellin uima-altailla ja hyvin syöden. Lähtöpäivänä kävimme lisäksi tutustumassa Varnan kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin.
Sää oli vaihtelevaa viikon aikana, koimme niin ukkosmyrskyn rankkasateineen kuin auringon polttavan kuumuuden. Aurinkoisimmat päivät kuluivat rusketusraitoja hankkien. Ajankohta oli niin sään kuin turistisesonginkin puolesta hyvä. Ei ollut liian kuuma ja jaksoi hyvin touhuta ja kierrellä. Lisäksi ei tarvinnut jonotella tai varata aurinkotuoleja, sillä kuumin turistikausi alkoi vasta seuraavalla viikolla siitä, kun me olimme lomalla.

Lomalla ei nälkää nähty sillä lomapakettimme sisälsi all-inclusiven, jolloin oikeastaan jatkuvasti oli jotain ruokaa, juomaa, välipalaa tai herkkuja tarjolla. Hotellissamme oli lisäksi alacarte ravintoloita, joissa kävimme muutamina iltoina päivällistä syömässä. Teimme makumatkoja niin perinteisen bulgarialaisen kuin aasialaisen keittiön saloihin.

Kotiin paluu oli myös yöaikaan, kuten lähtökin, eikä se sujunut ihan ongelmitta. Jouduimme tilaamaan hinauspalveluapua, sillä autostamme oli viikon aikana akku tyhjentynyt. Apu saapui kuitenkin nopeasti ja pääsimme kotimatkalle. 

Lomasta jäi paljon muistoja, joita olemme jälkikäteen usein muistelleet. Loma- ja reissukärpänen puraisi kunnolla, sillä jo uudet lomat ja reissut ovat usein mielessä ja jo hurjasti suunnitteilla. Seuraavaa kohdetta tai ajankohtaa ei ole kuitenkaan vielä sovittu, toistaiseksi lomamuistot vain lämmittävät mieliämme.